Vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot

Vuodesta 2003 alkaen WWF on kouluttanut vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkoihin. Erityistä on jo se, ettei koulutettavien koskaan toivota työllistyvän.
 

Olen käynyt syksyllä 2014 Helsingissä järjestetyn peruskurssin, mikä kattaa teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa yhden koulutuspäivän ajan. Tuolloin opetellaan käytännössä rantojen puhdistamista, suojautumista öljyltä ja ryhmän yhteistoimintaa. Ennen käytännön rantaharjoitusta käydään läpi WWF:n toimintaa yleisesti Itämeren alueella sekä valmiutta ja toimintametodeja mahdollisissa öljyvahinkotapauksissa. Toimintatavat ovat samat, on kyseessä sitten rannikon puhdistaminen tai öljyyntyneiden eläinten pelastaminen. Vapaaehtoiset ovat osana ketjua, mikä toimii yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa. 

Varusteiden valintaa käytännön harjoitukseen peruskurssilla. Kuva: © Nea Ilmevalta

Likaisten välineiden hävitys on tarkkaa työtä, jota valvoo "puhtaan puolen" väki. Käsivarren teippi kertoo EA-taidoista. Kuva: © Nea Ilmevalta

 

Toukokuussa 2016 mahduin vihdoin eläinten käsittely- ja hoitokoulutukseen mukaan. 

Kurssi täyttyy yleensä minuuteissa ilmoittautumisen avauduttua. Kolmepäiväinen koulutus on jatkumoa peruskurssille, vaikkei osallistuminen vaadi peruskurssin käymistä. Ensimmäisenä päivänä tapasimme Viikissä eläinlääke- ja elintarviketieteiden talossa, jossa kahvin ja ruokailun lomassa tutustuimme toisiimme ja kuuntelimme eri asiantuntijoiden luentoja. Kävimme Petteri Tolvasen (WWF) johdolla läpi öljyvahingoille todennäköisimmin altistuvia lintulajeja, kun taas Thomas Grönthal (Helsingin yliopisto) kertoi lintujen anatomiasta ja eläintautien huomioimisesta käsittelyn yhteydessä. Helsingin pelastuslaitoksen Vesa Nurminen oli osaltaan virkansa puolesta viimeisen kerran mukana kurssilla kertomassa öljyyntyneiden lintujen hoitojärjestelyistä. Hän on ollut alusta asti mukana kehittämässä koulutusta ja jatkossakin varmasti mukana –tosin eläkeläisenä.

Seuraava päivä oli käytännön kenttäharjoitus Porvoossa pelastuslaitoksen takapihalla, jonne lintujen pesukontit olivat laitettu käyttövalmiiksi meitä varten. Kontteja säilytetään niin, että ne ovat noin tunnissa lähtövalmiina onnettomuuspaikan läheisyyteen. Koulutettavat jaettiin ryhmiin kiertämään kolmea käytännönharjoitusrastia. Eläinlääkärit Einar Erikson ja Pilvi Lassila kertoivat, opastivat ja näyttivät keinoja linnun kunnon tarkistamiseen ja triageen eli hoidon tarpeen luokitteluun. Heidän kanssaan harjoittelimme muun muassa kuolleilla linnuilla linnun letkuttamista ja seurasimme ruumiinavauksia. Pesukonteissa pääsimme harjoittelemaan öljyyntyneiden lintujen pesua kuolleilla linnuilla. Hellepäivä toi toisaalta työhön epätodellista keveyttä. Todellisuudessa suojavarusteet päällä ei helteellä eikä sateella työ ole kevyttä eikä helppoa. Vapaaehtoisia täytyy olla riittävästi käytettävissä, sillä yhden linnun pesu voi kestää takarajan kanssa jopa tunnin, mikä on myös pesijän yhtäjaksoinen työaika ennen pakollista taukoa. Lisäksi harjoittelimme pesualtaiden kasausta ja tutustuimme pesukonttien toimintaan.

 

Todellisessa tilanteessa kuvan ilmeet saattavat vihjata väsymyksestä. Kuva: © Nea Ilmevalta

Pesukontit Porvoossa. Kuva: Netta Leppänen

Kolmas koulutuspäivä tapahtui Heinolan lintutarhalla, jossa tutustuimme tarhan toimintaan ja eläimiin sekä harjoittelimme lintujen turvallista kiinniottoa. Haastavin rasti oli kuitenkin teoreettisen onnettomuuden ryhmätyö, jossa saimme ensitiedon kuvitteellisesta onnettomuudesta Hangon rannikolla ja ryhmämme kuului paikalle ensimmäisenä kutsuttaviin vapaaehtoisiin. Meidän tuli kartoittaa jo tiedetyt onnettomuuspaikat ja miettiä kuinka etenemme. Montako vapaaehtoista tarvitsee saada paikalle seuraavana päivänä ja kuka tekee mitäkin, missäkin ja mihin aikaan. Yhteistyön tulee toimia pelastusviranomaisten sekä paikallisten asukkaiden kanssa.  Ei ole mitään valmista varastoa mahdollisen onnettomuuden varalta vaan onnettomuuspaikan läheisyydestä tulee löytää tarvittavat työkalut, majoituspaikat, paikka pesukonteille ja pelastajille. Työ oli haastava ja koulutus muokkasi monen asenteita. Lintujen puhdistus ei ole autuaaksi tekevää ja kaikista ei ole työhön. Pahimmassa tapauksessa kaksi viikkoa hoidettu yksilö lopetetaan eläinlääkärin toimesta, kun katostaan ettei hoivasta kuitenkaan ole apua tai linnulla on jokin tarttuva tauti. Täysin toivottomat, siipirikot tai muuten triagen mukaan ei- ensisijaisesti pelastettavat linnut lopetetaan jo mahdollisesti onnettomuuspaikalla. 

Kuitenkin eläintenhoito on vain murto-osa työstä, johon vapaaehtoisia tarvitaan. Linnuille tarvitsee tehdä asumuksia hoidon ajaksi, ruoka annosteltava valmiiksi sekä hoitopaikkoja pestä jatkuvasti. Taustalla tarvitsee etsiä onnettomuuspaikasta riippuen majoitukset, sosiaalitilat ja ruokapaikat auttajille. Vesilintuja varten alueen kaikki liikenevät uima-altaat ja vastaavat lintujen kylvetysaltaat tarvitsee kartoittaa, samoin kuin kuljettaa lintuja ja pelastajia onnettomuuspaikan ja pesupaikan välillä. Työtä on jokaiselle vapaaehtoiselle onnettomuuden laajuudesta riippuen. Motivaatio testataan kestävyydessä. 

WWF tiedottaa ja lähettää kutsun koulutetuille vapaaehtoisille tarvittaessa. Kuitenkaan alkuun ei voi kaikki vapaaehtoiset saapua paikalle, koska pelastuspaikan kasaus ja käynnistäminen vie oman aikansa. Jokaisen vapaaehtoisen työaika on rajattu, joten jatkuvasti tarvitaan uusia tekijöitä. Kun median huomio onnettomuudesta laantuu, jatkuu puhdistustyö vielä pitkään. Öljyyntyneitä lintuja voi löytyä ensin hiljalleen muutama ja viikon päästä useita, pahimmassa tapauksessa tuhansia. Suurin ja hitain työ on kuitenkin kirjaaminen. Kaikki toimenpiteet kirjataan tarkasti, sillä vahingon sattuessa ensin keskitytään laajemman katastrofin torjuntaan ja onnettomuuden maksajaa karhutaan vasta myöhemmin.

Tositoimiin WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot ovat joutuneet Raahessa  vuonna 2014

Vaikkei samanlaista katastrofia ole Itämeren alueella kovin usein, ilmeni toukokuun kurssinkin aikana kaksi pienempää öljyvuotoa. Toinen Heinolan paperitehtailla, kun 30-40 tonnia öljyä valui putkirikon takia tehtaan sisälle ja vesistöön. Toinen onnettomuus tapahtui Kemiran Joutsenon tehtailla, kun Saimaan kolarilahteen vuoti tuhannen litraa hydrauliikkaöljyä. Heinolan kurssipäivänä kävimme katsomassa vuotopaikkaa. 

Valitettavaa on, että tilannetta usein väheksytään lehdistössä sekä tietenkin onnettomuuden aiheuttajan toimesta. Vaikka Heinolassa alue oli puomitettu jo edellisen samankaltaisen onnettomuuden seurauksena, oli usean tapahtuman yhteisvaikutuksesta silti päässyt puomien yli öljyä. Seurasimme kuinka kaksi lintua uiskenteli puomien sisäpuolella. Usein isot yhtiöt voivat hoitaa vastaavat ongelmat vakuutuksilla, jolloin pelastussuunnitelmiin ja ympäristöongelmien ennaltaehkäisyyn ei riittävästi panosteta.  Täysin toimimattomaksi onnettomuuden jälkitorjuntaa ei voi moittia. Alueella oli tehtaan omaa pelastuskalustoa ja onnettomuuden vaikutusta rajattiin useilla puomeilla ja imeytysmatoilla. Kuitenkin vasta valmistuvana ja kaiken tiedon imeneenä mietin, miksei lintuja säikytelty alueelta pois. Se olisi halvin ja helpoin ratkaisu pelastaa alueen linnusto öljyyntymiseltä. Toinen seikka oli öljyn puhdistaminen vain veden pinnalta. Viileä vesi jähmettää öljyn, jolloin se painuu vesistön pohjaan, mistä se olisi helppo sukeltajien imuroida pois. Tämä on kuitenkin Vesa Nurmisen mukaan kalliimpaa kuin veden lämmetessä pintaan nousevan öljyn kerääminen. Se on kuitenkin pitkäkestoisempaa ja riskialttiimpaa öljyn leviämisen kannalta.