Ihminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Ihminen on kautta aikojen muokannut sitä, jotta se palvelisi häntä yhä paremmin. Alussa kerättiin kasveja luonnosta ja metsästyksen kautta saatiin lihaa, nahkaa, sarvia ja luuta. Myöhemmin, kun ihminen alkoi harjoittaa eläinten kasvattamista ja viljelemistä, hän siirsi eläimet luonnosta eläinsuojiin ja kasvit puutarhaan. Melko pian hän alkoi valita itselleen paremmin soveltuvia ja taloudellisesti hyödyllisempiä ominaisuuksia, ja toivoi, että ne periytyisivät.
 |
| Kuvassa näkyy punaisella, miten tanskalainen nummi on hävinnyt, kun maat on otettu viljelyyn. (Jensen & Reenberg, 1984). |
Matkustamisen yhteydessä on myös tuotu mukana niin eläimiä, siemeniä kuin kasveja. Ihminen nauttii kokeilemisesta ja moni kasvi lähti myös hienosti kasvamaan uudessa pohjoisessa kotimaassa. Ihmisten mukana muuttaneita kasveja kutsutaan arkeofyyteiksi. Arkeofyytti eli muinaistulokas (eng. relict plants) on kasvi, joka on kulkenut ja asettunut kasvupaikalleen ihmisen toiminnan ansiosta jo hyvin varhain. Yleensä lasketaan tätä olevan ennen 1600-luvun alkupuolta Suomessa. Arkeofyyttejä ovat esimerkiksi vehnä ja omena.
Tanskassa on useampi tutkija, jotka ovat tutkineet muinaistulokkaita. Näitä ovat mm. tutkija Bernt Løjtnant ja Tino Hjort Bjerregaard. Bjerregaard on tutkinut mm. Bornholmin saaren vanhoja kasveja. Usein arkeofyytit löydetään muinaisten linnojen ja keskiaikaisten rakennusten, kuten kirkkojen ja luostarien, läheisyydestä. Kasvit ovat vanhoja lääke-, mauste-, keittiö-, väri-, tuoksu- ja myrkkykasveja. Tällaiselle alueelle voi tehdä hoitosuunnitelman, samaan tapaan kuin perinnemaisemille. Arkeofyyttejä voidaan myös kutsua eläviksi muinaismuistoiksi. (Løjtnant et al, 1995).
 |
| Kuvassa näkyy muutoksia maisemissa Euroopassa. (Antrop). |
Kuten maisemien muokkaus on kiihtynyt viime vuosikymmenien aikana, niin on myös kasvien ja eläinten jalostaminen. Voimakasta jalostamista on harjoitettu Pohjois-Euroopassa noin 100 vuotta. Nyt tehdään jo eläinklooneja sekä vaihdetaan geenejä niin eläimissä kun kasveissa. Esimerkiksi ihmisgeenejä voidaan sijoittaa eläimiin. Tämä antaa mahdollisuuksia parantaa esim. harvinaisia sairauksia tai saadaan paremmin soveltuvia elimiä elimensiirtoa varten. Aika usein tällä menetelmällä yritetään kuitenkin paikata, mitä on jo tuhottu ihmisten omalla toiminnalla esim. monoviljely suurentaa tuholaisten määrä, joka nostaa torjunta-aineiden käyttötarvetta. Näin kehitetään geneettisesti kasveja, jotka kestävät enemmän torjunta-aineita. Tämä ei ole hyvä kehityssuunta.
Pitkään jalostetut populaatiot ja kannat eivät ole kestäviä ilmaston muuttuessa. Tämä on yksi syy, miksi minä olen kiinnostunut geneettisestä monimuotoisuudesta ja haluan työskennellä sen suojelun, hoidon ja lisäämisen parissa. Yleensä sanotaan, että luonto ja aika korjaavat kaiken. Kun hoidetaan perinnemaisemia ja maatiaisia, ei myöskään kannata kiirehtiä. Pitkäjänteinen työskentely antaa kestäviä tuloksia. Toivotan kaikille hyviä elämyksiä kesän aikana perinnemaisemien ja maatiaisten parissa.
Lähteet:
Antrop, Marc: Impacts of urbanization upon the countryside. University of Ghent, Department of Geography, Belgium.
Jensen, Kr. M. & Reenberg, Anette. Dansk Lantbrug. 1984.
Løjtnant, Bernt; Christiansen, Hans Guldager; Faurholdt, Niels & Prehn Birger: In situ bevaring af levende fortidsminde. URT 1995 s 112-117.
