Akileijan monimuotoisuus

Kurangun metsä on iso metsä Kiltsin lähellä Virossa. Ystäväni Kristi S. tutkii tämän metsätien varrella kasvavia valkoisia (albino) kirkiruohoja. Hän yrittää selvitellä miksi valkoisten hedelmällisyys on värillistien verrattuna huonompana. Kirsti on kerännyt erilaisia tuoksuyhdistelmiä kirkiruohoista ja tänä vuonna hän kerää myös DNA:ta. Kirsti vihjasikin minulle, että tänä vuonna villintyneiden akileijojen väriloisto on laaja Kurangun metsätien varrella. Olen seurannutkin kasvupaikkaa jo useampi vuosi. Siellä kasvaa nimittäin harvinaisen tummia ja myös bourdoux punaisia akileioja. Kasvupaikka jää myös ison kämmekkäkasvupaikan läheisyydessä ja tästäkin syystä olen vuosittain käynyt tarkistamassa kasvupaikkaa. Todennäköisesti akileijat ovat villintyneet kerran sen lähellä sijaitsevasta metsävartijan pihasta. Nykyään ne elää omaa elämää metsän tienvarsilla. Metsähallitus niittää joka vuotta pientareet ja näin pysyy niittykasvillisuus tienvarsilla melko hyvässä kunnossa. Metsän tienvarsilla viihtyy mm. kirkiruoho, kalkkiaariankämmekkä, tummaneidonvaippa, soikkokaksikko ja vähenemässä määrässä myös tikankonttia. Satunnaisesti olen myös tien lähellä nähnyt valkolehdokki ja punavalkku. Kaikki edellämainitut ovat kämmeköitä. Kämmekät eivät ole niin pysyviä, joten melkein vuosittain näemme sellaisia yksilöitä jotka ovat risteytksiä - eivät muistuta olemassaolevia lajia.

Mutta takaisin akileijoihin. 24.6.2016 kävin keräämässä eri värimuotoja tienvarren akileoijoista. Vanhat akileijat ovat niin väriltään kun myös muodoltaan monimuotoisia. Yleensä vanha puutarha-akileija on väriltään tummansiniset.

Tyypillinen vanhan puutarhan akiljeijan väri. 

Luonnossa akileijat voivat villiintyä, mutta eivät ole agressiviä - eivät siis leviä valtavasti kuten jotkut vieraslajikkeet (esim. lupiinit).

Kuvalla pieni valikoima erilaisista väristä Kurangun metsätien pientareella. 

Myös muodoltan, ne ovat monimuotoisia. Kiinnitä huomiota, että kahdet viimeiset ovat kokonaan ilman kannuksia. 

 

  

Akileijoja on myös kerrannaisia. Omalla pihalla Kiltsissä minulla on ollut niin valkoisia kun vaaleanpunaisia kerrannaisia. Joinnakin vuosina niitä on paljon, toisina vuosina taas vähemmän. Pari kertaa on myös ollut vaaleansinisiä akileijoja. Se on kumminkin harvinaisempi väriyhdistelmä. Valkoinen, eli albinoakileijalla on myös kannukset kokonaan valkoisia. 

Kerrannainen akileija Kiltsin kylässä. 

Akileijoista on myös jalostettu paljon (uudempia) lajikkeita, seuraavilla kuvilla näette joitakin. 

Genetic Resources for EU Agriculture: Status and Vision.

Tässä on englanniksi yhteenveto seminaarista Genetic Resources for EU Agriculture: Status and Vision Brysselissä 9.6.2016.  Tutkimus tilasi Euroopan parlamentti ja tulokset menee luettavaksi Euroopan komissiolle.

Kaikki esitykset voi katsoa nettisivusta http://www.geneticresources.eu/events-conferences/

Mansikan kasvatusohjeet kotipuutarhureille

Nyt kun tämän Moduulin nimissä Suomemme luonnonvaraisiin mansikoihin oikein syventymään rupesin, niin tapani mukaan hairahduin sivupoluille ja puutarhamansikoitten kasvattamiseen. Ajattelin sitten laittaa tähän blogiin myös teille perusohjeet siitä, miten omalla pihalla voi pienimuotoisesti viljellä mansikkaa. Niistä luonnonvaraisista mansikoista sitten Moduulin päätöspäivänä lisää ;). Ihanata keskikesän juhlaa kaikille!!

Kasvualusta: Mansikat rakastavat lämpöä ja valoa, mutta eivät siedä kasvualustan märkyyttä. Paras kasvupaikka on nopeasti kuivuva loiva harju tai kohopenkki. Penkin leveys tulisi olla 70 – 80 cm, ja korkeus 10 – 15 cm. Kasvualustan tulee olla rikoista vapaata, lannoitettua ja riittävän syvä, vähintään 30 cm. Optimaalinen pH mansikalle on 6 – 6,5, jos maata ei ole kalkittu pitkään aikaan, tavoitetaso on päässyt todennäköisesti laskemaan ja maa tulisi kalkita. Lannoitukseen kannattaa käyttää valmista, marjakasveille tarkoitettua seoslannoitetta, joka on klooriton ja vähätyppinen. Liika typpi rehevöittää kasvustoa. Rehevöityneen taimen suojissa kasvualustan kosteusolot muuttuvat epäedullisiksi kosteuden säilyessä lehdistön suojassa ja tämä kostautuu vähäisenä kukintana. Mansikka ei vaadi juurikaan lannoitusta. Tasatun kasvualustan päälle levitetään mansikkakangas tai –muovi, jonka reunat painetaan kaivettuihin uriin ja peitetään mullalla. Muovin on oltava tiukka ja suora. Kasvualustassa ei saa olla kuoppia tai kohoumia, koska niihin jää vesi seisomaan ja mansikka juuristoineen kokee hukkumiskuoleman.

Istutus: Varmista, että taimimateriaali on puhdas taudeista ja tuholaisista. Käytä mieluiten taimikauppojen myymiä tervetaimia kuin naapurin tädin ylimääräisiä rönsyjä. Istuttaminen tulisi tehdä keväällä tai viimeistään elokuussa, jotta taimet ehtivät juurtua ja selvitä talvesta paremmin. Kuukausimansikoiden riviväliksi riittää 25 – 30 cm, puutarhamansikoille 40 cm ja harmaahomeelle alttiille lajikkeille 50 cm. Istutus voidaan tehdä jonoon tai siksak periaatteella paririviin, jolloin taimia saadaan enemmän ahdettua pienelle pläntille. Lajikkeen kasvuominaisuuksista riippuen rivivälin tulee olla noin 80 – 120 cm. Mansikan kasvusto ryöpsähtää yllättävän suureksi ja roikkuu käytäville.

Tee mansikkakankaaseen tai –muoviin ristiviillot istutusta varten. Istuta taimi varovaisesti aukosta sisään niin, että kasvupiste jää tarkalleen maanpinnan tasoon ja juuristo riittävän syvään. Liian syvään istutettu taimi kituu tai kuolee kokonaan. Liian ylös jäänyt juuristo taas kuivattaa koko taimen. Tiivistä lopuksi taimen ympäriltä kasvualusta käsin. Koita kevyesti nypätä taimea ylöspäin. Jos taimi nousee, olet tiivistänyt kasvualustan liian löyhästi. Ei muuta kuin homma uusiksi. Muista kastella taimet perusteellisesti.

Kuva 1

Mansikantaimet soveltuvat hyvin kasvatettavaksi myös turvesäkkeihin tehdyissä istutusaukoissa, erilaisissa istutuslaatikoissa sekä amppeleissa.

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Rivivälit: Rivivälit kannattaa kattaa mansikkakankaalla tai –muovilla, oljilla tai puunkuorihakkeella, jolloin poimittava marjasato pysyy puhtaana ja rikkaruohojen esiinmarssi hidastuu. Mikäänhän niiden siunaantumista paikalle ei estä!

Kuva 5

Hoito: Poista keväisin mansikkamaalta kuivat lehdet pois esim. harjaamalla, ettei niiden mukana leviä taudit ja tuholaiset. Harmaahome viihtyy kuolleissa kasvinosissa.  Jos lannoittamiselle on tarvetta, tee se keväällä tai syksyllä heti sadon korjuun jälkeen marjakasveille tarkoitetulla lannoitteella tuoteselosteen ohjeistusta noudattaen. Kauppojen hyllyt notkuvat erilaisista valmisteista.

Hallantorjuntaan voit käyttää harsoa tai kasvuston sadettamista.

Kastele kuivalla kaudella mansikantaimet tarpeen mukaan. Paras kasteluajankohta on ilta, jolloin haihdunta on vähäisempää. Vältä marjojen sadettamista, etteivät märät marjat homehdu.

Sadonkorjuun jälkeen kannattaa poistaa ylimääräiset rönsyt taimista. Niiden uudelleen istuttamisen suhteen kannattaa olla tarkka, sillä mansikka on altis taudeille ja tuholaisille. Etenkin mansikkapunkki voi väijyä vanhemmissa kasvustoissa. Rikkakasvit tulee poistaa mekaanisesti mahdollisimman pieninä, ettei taimi tärvelly. Alangon Pentin ”Pientä Vihreää Kirjaa” uskoen myös puutarhurin sydäntä järkyttää vähiten rikkojen poisto mahdollisimman pieninä…omalla kohdallani tunnustettakoon, että sydän ei ole järkkynyt suurienkaan rikkojen poistosta.

Kerran perustettu mansikkamaa antaa satoa noin 4 – 5 vuotta, jonka jälkeen uusi mansikkamaa tulisi maan väsymisen vuoksi perustaa toiseen paikkaan.

Kuva 6

(tiedot koottu: Kasvata herkkuja palstalla, pihalla ja parvekkeella –julkaisusta, joka on Puutarhaliiton julkaisema ja tehty yhteistyössä Marttaliitto ry:n ja Taimistoviljelijät ry:n kanssa)

Minna L.

Vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot

Vuodesta 2003 alkaen WWF on kouluttanut vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkoihin. Erityistä on jo se, ettei koulutettavien koskaan toivota työllistyvän.
 

Olen käynyt syksyllä 2014 Helsingissä järjestetyn peruskurssin, mikä kattaa teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa yhden koulutuspäivän ajan. Tuolloin opetellaan käytännössä rantojen puhdistamista, suojautumista öljyltä ja ryhmän yhteistoimintaa. Ennen käytännön rantaharjoitusta käydään läpi WWF:n toimintaa yleisesti Itämeren alueella sekä valmiutta ja toimintametodeja mahdollisissa öljyvahinkotapauksissa. Toimintatavat ovat samat, on kyseessä sitten rannikon puhdistaminen tai öljyyntyneiden eläinten pelastaminen. Vapaaehtoiset ovat osana ketjua, mikä toimii yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa. 

Varusteiden valintaa käytännön harjoitukseen peruskurssilla. Kuva: © Nea Ilmevalta

Likaisten välineiden hävitys on tarkkaa työtä, jota valvoo "puhtaan puolen" väki. Käsivarren teippi kertoo EA-taidoista. Kuva: © Nea Ilmevalta

 

Toukokuussa 2016 mahduin vihdoin eläinten käsittely- ja hoitokoulutukseen mukaan. 

Kurssi täyttyy yleensä minuuteissa ilmoittautumisen avauduttua. Kolmepäiväinen koulutus on jatkumoa peruskurssille, vaikkei osallistuminen vaadi peruskurssin käymistä. Ensimmäisenä päivänä tapasimme Viikissä eläinlääke- ja elintarviketieteiden talossa, jossa kahvin ja ruokailun lomassa tutustuimme toisiimme ja kuuntelimme eri asiantuntijoiden luentoja. Kävimme Petteri Tolvasen (WWF) johdolla läpi öljyvahingoille todennäköisimmin altistuvia lintulajeja, kun taas Thomas Grönthal (Helsingin yliopisto) kertoi lintujen anatomiasta ja eläintautien huomioimisesta käsittelyn yhteydessä. Helsingin pelastuslaitoksen Vesa Nurminen oli osaltaan virkansa puolesta viimeisen kerran mukana kurssilla kertomassa öljyyntyneiden lintujen hoitojärjestelyistä. Hän on ollut alusta asti mukana kehittämässä koulutusta ja jatkossakin varmasti mukana –tosin eläkeläisenä.

Seuraava päivä oli käytännön kenttäharjoitus Porvoossa pelastuslaitoksen takapihalla, jonne lintujen pesukontit olivat laitettu käyttövalmiiksi meitä varten. Kontteja säilytetään niin, että ne ovat noin tunnissa lähtövalmiina onnettomuuspaikan läheisyyteen. Koulutettavat jaettiin ryhmiin kiertämään kolmea käytännönharjoitusrastia. Eläinlääkärit Einar Erikson ja Pilvi Lassila kertoivat, opastivat ja näyttivät keinoja linnun kunnon tarkistamiseen ja triageen eli hoidon tarpeen luokitteluun. Heidän kanssaan harjoittelimme muun muassa kuolleilla linnuilla linnun letkuttamista ja seurasimme ruumiinavauksia. Pesukonteissa pääsimme harjoittelemaan öljyyntyneiden lintujen pesua kuolleilla linnuilla. Hellepäivä toi toisaalta työhön epätodellista keveyttä. Todellisuudessa suojavarusteet päällä ei helteellä eikä sateella työ ole kevyttä eikä helppoa. Vapaaehtoisia täytyy olla riittävästi käytettävissä, sillä yhden linnun pesu voi kestää takarajan kanssa jopa tunnin, mikä on myös pesijän yhtäjaksoinen työaika ennen pakollista taukoa. Lisäksi harjoittelimme pesualtaiden kasausta ja tutustuimme pesukonttien toimintaan.

 

Todellisessa tilanteessa kuvan ilmeet saattavat vihjata väsymyksestä. Kuva: © Nea Ilmevalta

Pesukontit Porvoossa. Kuva: Netta Leppänen

Kolmas koulutuspäivä tapahtui Heinolan lintutarhalla, jossa tutustuimme tarhan toimintaan ja eläimiin sekä harjoittelimme lintujen turvallista kiinniottoa. Haastavin rasti oli kuitenkin teoreettisen onnettomuuden ryhmätyö, jossa saimme ensitiedon kuvitteellisesta onnettomuudesta Hangon rannikolla ja ryhmämme kuului paikalle ensimmäisenä kutsuttaviin vapaaehtoisiin. Meidän tuli kartoittaa jo tiedetyt onnettomuuspaikat ja miettiä kuinka etenemme. Montako vapaaehtoista tarvitsee saada paikalle seuraavana päivänä ja kuka tekee mitäkin, missäkin ja mihin aikaan. Yhteistyön tulee toimia pelastusviranomaisten sekä paikallisten asukkaiden kanssa.  Ei ole mitään valmista varastoa mahdollisen onnettomuuden varalta vaan onnettomuuspaikan läheisyydestä tulee löytää tarvittavat työkalut, majoituspaikat, paikka pesukonteille ja pelastajille. Työ oli haastava ja koulutus muokkasi monen asenteita. Lintujen puhdistus ei ole autuaaksi tekevää ja kaikista ei ole työhön. Pahimmassa tapauksessa kaksi viikkoa hoidettu yksilö lopetetaan eläinlääkärin toimesta, kun katostaan ettei hoivasta kuitenkaan ole apua tai linnulla on jokin tarttuva tauti. Täysin toivottomat, siipirikot tai muuten triagen mukaan ei- ensisijaisesti pelastettavat linnut lopetetaan jo mahdollisesti onnettomuuspaikalla. 

Kuitenkin eläintenhoito on vain murto-osa työstä, johon vapaaehtoisia tarvitaan. Linnuille tarvitsee tehdä asumuksia hoidon ajaksi, ruoka annosteltava valmiiksi sekä hoitopaikkoja pestä jatkuvasti. Taustalla tarvitsee etsiä onnettomuuspaikasta riippuen majoitukset, sosiaalitilat ja ruokapaikat auttajille. Vesilintuja varten alueen kaikki liikenevät uima-altaat ja vastaavat lintujen kylvetysaltaat tarvitsee kartoittaa, samoin kuin kuljettaa lintuja ja pelastajia onnettomuuspaikan ja pesupaikan välillä. Työtä on jokaiselle vapaaehtoiselle onnettomuuden laajuudesta riippuen. Motivaatio testataan kestävyydessä. 

WWF tiedottaa ja lähettää kutsun koulutetuille vapaaehtoisille tarvittaessa. Kuitenkaan alkuun ei voi kaikki vapaaehtoiset saapua paikalle, koska pelastuspaikan kasaus ja käynnistäminen vie oman aikansa. Jokaisen vapaaehtoisen työaika on rajattu, joten jatkuvasti tarvitaan uusia tekijöitä. Kun median huomio onnettomuudesta laantuu, jatkuu puhdistustyö vielä pitkään. Öljyyntyneitä lintuja voi löytyä ensin hiljalleen muutama ja viikon päästä useita, pahimmassa tapauksessa tuhansia. Suurin ja hitain työ on kuitenkin kirjaaminen. Kaikki toimenpiteet kirjataan tarkasti, sillä vahingon sattuessa ensin keskitytään laajemman katastrofin torjuntaan ja onnettomuuden maksajaa karhutaan vasta myöhemmin.

Tositoimiin WWF:n vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot ovat joutuneet Raahessa  vuonna 2014

Vaikkei samanlaista katastrofia ole Itämeren alueella kovin usein, ilmeni toukokuun kurssinkin aikana kaksi pienempää öljyvuotoa. Toinen Heinolan paperitehtailla, kun 30-40 tonnia öljyä valui putkirikon takia tehtaan sisälle ja vesistöön. Toinen onnettomuus tapahtui Kemiran Joutsenon tehtailla, kun Saimaan kolarilahteen vuoti tuhannen litraa hydrauliikkaöljyä. Heinolan kurssipäivänä kävimme katsomassa vuotopaikkaa. 

Valitettavaa on, että tilannetta usein väheksytään lehdistössä sekä tietenkin onnettomuuden aiheuttajan toimesta. Vaikka Heinolassa alue oli puomitettu jo edellisen samankaltaisen onnettomuuden seurauksena, oli usean tapahtuman yhteisvaikutuksesta silti päässyt puomien yli öljyä. Seurasimme kuinka kaksi lintua uiskenteli puomien sisäpuolella. Usein isot yhtiöt voivat hoitaa vastaavat ongelmat vakuutuksilla, jolloin pelastussuunnitelmiin ja ympäristöongelmien ennaltaehkäisyyn ei riittävästi panosteta.  Täysin toimimattomaksi onnettomuuden jälkitorjuntaa ei voi moittia. Alueella oli tehtaan omaa pelastuskalustoa ja onnettomuuden vaikutusta rajattiin useilla puomeilla ja imeytysmatoilla. Kuitenkin vasta valmistuvana ja kaiken tiedon imeneenä mietin, miksei lintuja säikytelty alueelta pois. Se olisi halvin ja helpoin ratkaisu pelastaa alueen linnusto öljyyntymiseltä. Toinen seikka oli öljyn puhdistaminen vain veden pinnalta. Viileä vesi jähmettää öljyn, jolloin se painuu vesistön pohjaan, mistä se olisi helppo sukeltajien imuroida pois. Tämä on kuitenkin Vesa Nurmisen mukaan kalliimpaa kuin veden lämmetessä pintaan nousevan öljyn kerääminen. Se on kuitenkin pitkäkestoisempaa ja riskialttiimpaa öljyn leviämisen kannalta.

Unelmana omavarainen talous

Olen usein todennut ja sanonut ääneen, että olen syntynyt väärällä vuosisadalla. Minua kiehtoo historia todella paljon. Etenkin se kuinka ihmiset ovat osanneet arvostaa ja kunnioittaa luontoa. Olen jopa hieman katkera kristinuskolle siitä, että niin moni asia on kadonnut sen myötä. Esimerkiksi juuri ne Annikan mainitsemat luonnonuskonnot. Mielestäni kristinusko nostaa ihmisen jalustalle ja samalla kaiken muun yläpuolelle. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että ilman toimivaa ekosysteemiä ei ole elämää ja juuri tuo kallisarvoinen luonto ja sen monimuotoisuus on ekosysteemin perusta.

Historian tapahtumiin perehtyessä, ei voi muuta kuin harmistua siitä, että ne liikkumaan herkät kansat, ovat olleet juuri ne kansat, jotka eivät ole välittäneet luonnon monimuotoisuudesta saati kunnioittaneet sitä. Nämä kansat ovat vaikuttaneet idässä ja lännessä ihmisten asenteisiin luonnon osalta. Surullisena esimerkkinä voidaan sanoa bengalintiikeri, jonka kauppakomppania hävitti melkein kokonaan Intiasta. Amerikan alkuperäiskansa, intiaanit ovat kokeneet järkyttävän kohtalon. "Haudatkaa sydämeni wounded kneehen" on historiallinen teos Amerikan valloituksesta, suosittelen sitä, jos aihe kiinnostaa. Nessuja tosin kannattaa varata viereen lukiessa. Biisonit saivat tuta uuden ihmisrodun julmuuden. Amerikan arot muuttuvat hiekaksi ja tomuksi, kun tämä megafauna ei niitä enää laidunna. Tässä vain muutama asia, joita en suostu koskaan ymmärtämään tai antamaan anteeksi ihmiskunnalle. Mitä enemmän teen tutkimuksia historian havinassa, sitä enemmän haluan muuttaa omaa käytöstäni ja tapojani takaisin menneeseen päin. Tämän päivän vauhti ahdistaa.

Kirjan kansikuva

”Oma herne ja valitut pavut” kirja on laittanut minut ajattelemaan monia asioita. Tässä kirjassa on juuri sellaisia neuvoja ja menetelmiä, joita olisin toivonut äitini tai isoäitini minulle opettavan. Tein itselleni lupauksen, että jos itse saan nämä asiat haltuun kunnolla, haluan jakaa niitä muille. Myös luonnonlääkeyrtit ja niiden käyttö kiehtovat minua todella paljon. Tilasin juuri "käytännön lääkekasvit" nimisen teoksen ja nyt odottelen sen saapumista.

Kun haaveena on mahdollisimman omavarainen talous. On tärkeää ymmärtää hieman enemmän kasvien viljelystä. Oma herne ja valitut pavut teos on oikein omiaan ruokkimaan tällaista ymmärrystä. Kirjoittaja käsittelee asiat todella maanläheisesti ja niin ne on helppo sisäistää. Omien siementen keräys käsitellään kirjassa hyvin ja se onkin asia mistä aion aloittaa matkani kohti omavaraista taloutta.

Olen myös miettinyt, millaiseksi ruokavalio kannattaisi muuttaa, jotta omavarainen talous olisi helpointa ylläpitää. Tämän hetkisessä asuin muodossa, se on tietysti täysin mahdotonta. Rivitalo ei ole oikea miljöö tällaisten haaveiden toteuttamiseen. Tarkoitus on etsiä se oma paikka, kun opinnot on suoritettu ja taloudellinen tilanne antaa myöden. Ai niin ja pitäähän tuo mieskin vielä taivutella mukaan. Lieneekö sattuma, että hänen nimestään löytyy Kalevalasta tutu Sampo ja vanha metsänjumala Tapio. J :)

Takaisin ruokavalioon. Suomessa on kautta aikojen syöty juureksia, koska ne menestyvät näin karuissa kasvuoloissa. Juurekset tulevat olemaan siis osa kasvimaalta löytyviä kasveja. Juuresten säilöminen on myös mahdollista oikeissa oloissa, eli kunnollinen maakellari on ehdoton. Juuresten lisäksi aion myös kasvattaa muita kasviksia. Tässä varmasti kokemus osoittaa parhaiten, mitkä kasvit pitää kasvattaa kasvihuoneessa ja mitkä ehtii tehdä satoa avomaalla. Ja miten ne kasvit säilötään jotka ei kellarissa pärjää. Tänä vuonna siemeniä aloin laittamaan multaan helmikuun lopulla, esikasvatusta vaativien kasvien osalta ja tällä hetkellä rivarin takapihalla kasvaa tomaattia, kurkkua, avomaankurkkua, kesäkesäkurpitsaa, naurista, sipulia, yrttejä, mansikkaa, härkäpapua, hernettä….

Parsa- ja kukkakaali kasvamassa lavakauluksessa

Lihan syönti on alkanut synnyttämään voimakkaita empatian tunteita ja eettisiä ajatuksia. Noin kolme vuotta sitten siirryin luomu-tuotteisiin lihan osalta, sen jälkeen olen satunnaisesti syönyt tehotuotettua lihaa kun en ole kehdannut kieltäytyä. Minulla on myös metsästysoikeus ja oma haulikko, jota olen käyttänyt jänisjahdissa, sekä riistalintuja metsästäessä. Viimeisimmän rusakon ampumisen jälkeen, jouduin kuitenkin painimaan omien tuntemuksieni kanssa ja totesin, että on parempi pysyä pelkissä linnuissa, niin kauan kun omatunto sen kestää. Viime kaudella en päässyt linnustamaan kertaakaan. Koulu ja työ sotkevat vapaa-aikaa :D.

Kanoja olen ajatellut hankkia sitten kun niille on sopiva paikka. Munien syönti ei tunnu minusta niin pahalta, kun kehittyneen eläimen. Terveydenkin kannalta on hyvä pitää ravinto mahdollisimman monipuolisena. Lihan ja maitotuotteiden osuus ruokavaliosta olisi kuitenkin minimaalinen ja liha olisi sellaista jolla on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Maatalous ja erityisesti lihakarjan kasvatus aiheuttaa 50% maailman kasvihuonepäästöistä, mutta sehän oli asia jota kukaan ei sano ääneen. On helpompaa syyllistää teollisuutta ja yksityisautoilua.

Kalastus on kuulunut harrastuksiini monen vuoden ajan. Omalla veneellä pääsee helposti äimäjärvelle, josta nousee haukea, kuhaa, ahventa, madetta, lahnaa... Verkkoja olen käyttänyt muutamana vuonna ja olen todella kiitollinen eräälle tuttavalle, joka opetti minulle verkkokalastusta kesällä ja talvella. Itse en vielä ole päässyt uittamaan verkkoa jään alla paikoilleen, mutta sivusta olen katsonut ja uskon siinä onnistuvani.

Kuha, made, hauki ja ahvenet on saatu verkoilla

Suomalainen metsä on täynnä ruokaa ja vieläpä todella ravinnerikasta sellaista. Talvi tekee suomalaisista marjoista terveellisempiä, kuin leudommissa oloissa kasvavat marjat. Suomen metsissä varvut joutuvat selviämään roudasta ja toisinaan lähes lumettomista talvista. Olen kuullut, että juuri tästä syystä metsän antimet ovat sitä niin kutsuttua ”superfoodia”. Marjastamalla voi siis laajentaa ruokaympyräänsä. Sienet on tietysti toinen tärkeä keräilykohde. Omia suosikkeja ovat korvasieni ja kantarelli, sekä tatit. Metsästä löytyvistä yrteistä ja lääkekasveista en tiedä juuri mitään. Se on alue joka täytyy ottaa haltuun.

Mustikkametsällä on mukavampaa yhdessä.

Tiedän etten välttämättä koskaan pääse tavoitteeseeni, mutta kuinka tyhjää elämä olisi ilman suuria unelmia ja mahtavia pilvilinnoja.

Mustialan koekentän kylvöt 1.6.2016

Eilen istutettiin Mustialan koe- ja näytekenttään viljat, perunat ja ryvässsipulit. Kylvöt aloitettiin kello 14 ja lopetettiin kello 18. Kylvöhommissa osallistui Hanna Pajukanta ja Katri Stoor.

Kenttään istutettiin 14 lajiketta maatiaisperunoita ja vanhoja kauppalajikkeita:  Vanha punainen, Jutkula, Early Rose, Jaakko, Koto, Karjalan musta, Lemin punanen, Kainuun musta, Tammiston aikainen, Congo, Sparrispotatis. Näitten lisäksi istutettiin kahta tutkimatonta kantaa Laitilan Kimmo (Paavo) ja Kynnysniemen mamma sekä vanha virolainen maatiaisperuna Väike verev.
Kenttään istutettiin myös mustakauraa (2 x 34 m x 1,5 m), maatiaisohra Jorma (3 x 34 m x 1,5 m + 1 rivi suojarivinä seuraavaan koekenttään) sekä vanha vehnäkauppalajike Ruso ( 34 m x 1,5 m). Viime vuoden istutettu Juhannusruis Tvengsberg kasvaa voimakkaasti ja antaa satoa syksyllä 2016.

Ryvässipulia istutettiin kolme kantaa: Lappeenranta, Kuusamo ja Ärmätti.

Mustiala historiallisen puutarhan istutukset 1.6.2016

Keskiviikkona 1.6.2016 tehtiin puutarhaistutuksia Mustialan historiallisessa puutarhassa. Ohjeita istutuksiin kysyttiin LUKE:n asiantuntijalta Merja Hartikaiselta. Pitkälän eteen istutettiin metalliruukkuun kahta punaista begoniaa sekä hopeakäpäliä neljä kappaletta. Ruukkua tarvitsisi niin harjata joten sammalta saa poistettua kun myös maalata uudestaan. Tätä työ siirrettiin nyt syksyyn.

Vanhan opiston ja Huttulan eteen sijoitettiin ruusupuita ja hopeakäpäliä. Jokaisen rakennuksen eteen tuli kahta puuta. Ruusut olivat Ninette (ei enempää tietoa tästä ruususta).

Uuden opiston eteen istutetiin neljä isoa puumaista veripisaroita. Niiden juurille istutetiin niinikään hopeakäpälää.

Toisia vaihtoehtoja olisivat olleet siniharjoja, kynnöskrassi hopeakäpälän kassa. Myös Korisetmaissia olisi sopinut istutukseen. Lepaalta saadaan pieniä alkuja Agavea, joita vuoden kasvatuksen jälkeen ovat niin isoja, että voidaan yksi niistä istuttaa vanhaan metalliruukkuun.

Edelleen tarvitsemme hakea tietoa siitä, miten kannattaa puhdistaa tällainen vanha metalliruukku.

Istutustyöt tekivät Katri Stoor ja Hanna Paljukanta. Istutustyöt otti 5 tuntia.