Suopellon töllin tarinaa etsimässä

Olen toukokuusta lähtien tehnyt ahkerasti inventaariota kaikista mahdollisista kasveista, puista ja pensaista pienellä Suopellon tilallamme Vihdissä, eli ottanut valokuvia, tunnistanut ja listannut niitä jo noin190 kpl. Vanhojen, osin villiityneiden puutarhakasvien lisäksi on löytynyt paljon ns. villeja ruoka- ja yrttikasveja. Mukana listassa ovat myös itse istuttamani ja kylvämäni kasvit, ja nyt syyskesästä inventaario on laajenemassa myös sieniin, sammaleisiin, jäkäliin ja kääpiin. 

Kuva1: Karttaperhonen munii nokkosen lehdelle

Kasvien bongailun rinnalla ovat alkaneet kaikenmoiset ötökät ja perhoset  kiinnostaa, ja olen kuvannut ja/tai tunnistanut niitäkin jo noin 100 kpl. Haaveilemani permakulttuuri-/metsäpuutarhaa ja omavaraista luomutaloutta ajatellen ötökkätuntemus kasvintuntemuksen ohessa onkin todella tärkeää – on hyödyllistä tietää esimerkiksi mitkä kasvit houkuttelevat pölyttäjiä, mitkä kasvit työntävät luotaan tuholaisia ja mitkä ötökät tai niiden toukat syövät kasvintuholaisia. On ollut aivan mahtavaa seurata luonnon tapahtumia töllillämme, bongata kasveja ja hyönteisiä ja kehittää ideoita metsäpuutarhasta.

Muutenkin paikka täyttää pääni ideoista ja mielikuvitus lähtee välillä laukkaamaan villisti. Olen esimerkiksi kiinnostunut paikan geologisesta ja kulttuurisesta historiasta, muun muassa ihmetellyt kovasti noita kivistä tehtyjä pengerryksiä, joita on sekä alapuolella että yläpuolella kallion rinteessä sijaitsevaa mökkiämme. Kivet on täytynyt joskus raahata käsivoimin paikoilleen joko alempaa tai ylempää rinteestä, mutta kuka tai ketkä ja miten? Ja tuo alava, vetinen keto tuolla, jossa viihtyvät sarat, sen on täytynyt joskus olla suo tai jopa lampi. Nykyäänkin tilaa lähellä olevat tien- ja paikanimet kartalla, Suonpääntie, Korpela ja Metsäkulma, kuvastavat paikkaa hyvin: suota, korpea, metsää.

Mökkimme alla oleva kalliorinne on kartan korkeuskäyrien mukaan noin 80 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Seuraava ote avaa paikkamme geologista historiaa:

“Jään reunan vetäytyessä luoteeseen vedenpinta aleni edelleen. 10214 vuotta sitten (laskettuna vuodesta 1993) Keski-Ruotsissa avautui ns. Billingenin salmi ja vedenpinta laski kerralla valtameren tasoon eli 28 metriä. Näin syntyneen Yoldia-meren korkein ranta on Vihdissä n.100 mpy. Pohjois-Suomi oli vielä jään peitossa ja nykyinen etelärannikko kokonaan veden alla. Tuolloin Vihdin keski- ja eteläosien kohdalla oli vain kallioisia saaria, kunnan koillisosa Moksin - Vihtijärven kohdalla osui suurelle saarelle.

Noin 9500 vuotta sitten Itämeri kuroutui Ancylus-järveksi. Vesi oli tuolloin korkeustasolla 63 mpy ja nousi noin 7 metriä. Ancylus-järven korkein reuna on Vihdin kohdalla noin 70 mpy. Kumpuilevat Keski- ja Etelä-Vihdin nykyiset pellot on raivattu Ancylus-järven pohjaan kerrostuneiden hedelmällisten savimaiden kohdalle.

Lukuunottamatta Koillis-Vihtiä suurin osa Vihdistä oli tuohon aikaan yhä sokkeloista saaristoa. Ancylus-järven mataliin lahtiin ja salmiin muodostuivat monet Vihdin suurimmista soista, esimerkiksi Katinhännänsuo ja Ukinvahansuo.” (Forsius-Nummela,1994)

Tämän tarinan perusteella täsmentyy, että töllimme paikka on ollut Yoldia-meren aikoihin parikymmentä metriä merenpinnan alla upoksissa ja Ancylus-järven aikoihin se on ollut jo 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Yoldia-meren ja Ancylusjärven kausien väliin ja jälkeen on mahtunut koko joukko merenkorkeuksia, joten tonttimme kallio lienee ollut pitkään osa yhtä seudun lukuisista saarista, talomme paikka jokin sen rantakallioista ja pikku suopeltomme yksi jääkauden muodostamista savimaista. Toisin sanoen töllimme sijaitsee muinaisen meren saarella, ja oma pikku laaksomme vanhojen peltojen alla on Ancylus-järven pohjaan kerrostunutta, hedelmällistä savea.

Pitäisi olla sellainen maanäytteenottoon tarkoitettu kaira, jolla ensimmäisenä opintovuonna analysoimme Mustialan peltomaita, jotta voisin tarkistaa, millaisia maakerrostumia suopellostamme löytyy. Kohtalaisen syvälle kosteaa maata ainakin riittää, sillä kosteikon reunalla sijaitsee “saunavesikaivomme”, joka ei ole hurjan syvä, mutta jossa on aina runsaasti vettä. Alue on yleiskaavaotteen mukaan osa pohjavesialuetta.

Kuva 2: Pukinparta sulkeutumassa

Mieltäni kutkuttaa myös sieltä täältä pellolta ja myös tuosta talon läheltä, kivipenkereen viereltä bongaamani pukinparta, joka ei lukemani perusteella ole Suomessa alkuperäinen kasvi. Pukinparta on suomalaisittain siitä kiinnostava harvinaisuus, että se on päiväntorkkuja, jonka kukka aukeaa vain aamuisin muutamaksi tunniksi. Siitä onkin ennen vanhaan ollut hyötyä ajannäyttäjänä. Luin, että pukinparta on niin sanottu linnoituskasvi, joka on tullut suomeen vierasmaalaisen sotaväen hevosten ravinnoksi tarkoitetun (esim. venäläisen) viljan mukana maalinnoituksille (ks. Hamari: Elämäntapa luo kasvimaailmaa).

Miten ihmeessä se siis tänne on joutunut? Onko täälläkin ollut linnoituksia? Se olisi teoriassa mahdollista, sillä Vihdin kautta on kulkenut Venäjän pääkaupunkinsa suojaksi rakennuttama ensimmäisen maailmansodan (1914-18) aikainen puolustuslinja (Niukkanen 2009). Jos kuitenkaan mökkirinteeseen tehdyt kiviset pengerrykset eivät ole maalinnoituksen vaan aiempien tai myöhempien aikojen maalaisperheen keittiöpuutarhan rakentamiseksi kasattuja, on sisukas maajussi saanut tehdä valtavan työn emäntänsä iloksi muun työn ohessa!

Vanhojen karttojen ja kirkonkirjojen avulla olen selvittänyt, että tontti on 1800-luvun alkupuolella kuulunut Kotkaniemessä sijaitsevan Pietilän Ylitalon omistaman Lehtimäen korpitorpan tiluksiin. Lehtimäki sijaitsee linnunteitse noin kilometrin päässä tontistamme kallioisen maaston takana pohjoisessa, ja sinne on aikoinaan päässyt suoraan tonttimme luoteisnurkan tienoilta lähtevää, nyt jo lähes umpeen kasvanutta polkua pitkin. Noin 1818-30 tonttimme lienee ollut korpipalsta, jolla sijaitsevia peltoja on viljellyt Lehtimäen vuokratorpparina entinen sotilas Petter Elg (s. 1771- k. 1847), sitten hänen vävynsä Johan Manström (s.1808) ja tyttärenpoikansa Gustav Manström (s.1833) aina 1880-luvulle asti. Manströmin jälkeen Lehtimäen torppariksi on tullut Johan Kylander (s.1846) perheineen.

Vuonna 1918 uusi torpparilaki oikeutti torpparit lunastamaan siihen asti vuokralaisena viljelemänsä maat (Laki vuokra-alueiden lunastamisesta,135/1918). Lehtimäen torpan tiluksineen lunasti sen silloinen torppari Jooseppi Aaltonen vuonna 1919. Vuonna 1920 maanmittausinsinööri teki sille ja muutamalle muulle lunastetulle torpalle lohkomistoimituksen. Suopelto on merkitty lohkomisdokumentin karttaan Kiviojaksi (ks. Pietilän Ylitalon perintötilusten kartta: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22338483),  Suopellon tilana se on rekisteröity vasta vuonna 1933. Oletettavasti jossakin kohden aikaväliä 1920-1933 tontille rakennettiin nykyinen talo ja siihen muutti nelihenkinen pienviljelijäperhe – isä, äiti, poika ja tytär – joka asutti taloa aina 1970-luvulle asti. Seuraava omistaja oli se loma-asukas, jolta ostimme kiinteistön.

Kivisten pengerrysten lisäksi talosta, muista rakennuksista ja tontin alueelta on löytynyt runsaasti osviittaa tilan viljely- ja asumishistoriasta. Ensinnäkin on lato, jonka alla on tiiliseinäinen navetta. Ladossa, talossa ja saunassa on uudempien katteiden alla pärekatot. Ladon kupeessa lahoaa puurunkoinen aura tai perunasahra, jossa on metallia vain vannas, luotin ja niiden kiinnikkeet. Ladosta, navetan ylisiltä, liiteristä, halkokatoksista, talon vinniltä ja pihan alueelta on löytynyt muun muassa seuraavia vanhoja esineitä:

- puupiikkisiä haravoita ja puisia lapioita, joissa vain terä on rautaa.

- takorautaiset suokuokan terät, heinähangot, talikot

- kirveet/kirveen terät, sahat, vasarat, lapiot

- työnnettävä ns. vesikelkka

- halkolaatikko

- uuniluudan takorautainen kiinnitysosa

- puutynnyrin vanteita ja tynnyrilautoja

- pesusoikon jalat, sivu- ja pohjalaudat ja vanteet.

- pyykkilaudat (lasinen ja peltinen)

- kaulinpuut (entisajan mankeli)

- rukki

- emalisia pesuvateja

- painavia rautaisia silitysrautoja

- astioita, lusikoita, haarukoita ja veitsiä

- leipätiinu, leipälapio

- kahvimylly ja kahvin paahdin

- maitotonkat, pikku peilarit, separaattori

- tynnyrillinen ja tonkallinen kauraa

- hellan taso ja hellan luukut

- pieni jatkuvalämmitteinen pönttökiuas, jollaisia on käytetty 1900-luvun alusta jopa 60-luvulle asti, ja kai sellaisia vieläkin valmistetaan.

- polkupyöriä, suksia eri ajoilta, potkukelkka

Kuva 3: Sahra ränsistyneen ladon ja navetan vierellä

Oman mielikuvitusta kutkuttavan lisänsä kaikkeen tähän tuo punatiili: vanhoja tiiliä ja tiilensälää löytyy runsaasti ympäri tonttia tiilien, saven ja kivien muodostamista kasoista. Vanhan kompostin mullassakin on tiilensiruja ja palasia ja jopa kallion päällä kaatuneen katajan juurakostakin löytyi vanhaa tiiltä ja tiilen siruja. Onko tiiliä ja kiviä kannettu rinteeseen täyttömaaksi ja mistä tiilet ovat peräisin? Saveakin löytyy runsaasti: sitä on kasattu peltoa reunustavien valtaojien reunoille ja piha-alueenkin reunaan.

Luin, että tiiliä on alettu käyttää laajemmin Suomessa kivikirkoissa ja linnoissa 1300-luvulla. Tiiliä on jo pitkään osattu valmistaa kotikäyttöönkin (ks. Museovirasto: Tiilen historiaa Suomessa). Kun löysin kaivon lähellä olevasta kasasta yhteen sulaneita tiiliä, sain päähäni, että tontillamme on ehkä joskus valmistettu tiiliä. Onko täällä ollut peräti kotitarvetiilitehdas joskus? Muinaisen järven pohjasta olisi ainakin saatu tarkoitukseen sopivaa, laadukasta glasiaalisavea (ks. Museovirasto: Tiilen historiaa Suomessa).

“Vihdin pohjois-osassa eli siinä seudussa, jonka rajana etelässä on Hiidenvesi ja Enäjärvi, lännessä Pyhäjärvestä lähtevä vesistö, pohjoisessa pitäjänraja ja idässä Ahvenjärvestä Enäjärveen vedetty suora linja, tapaa huomiota ansaitsevia savitasankoja, joissa kuitenkin monessa kohden on pieniä soita ja murtosorakumpuja ynnä niitä seuraavia vuorilajeja.” (Moberg 1889) 

Tonttimme sijaitsee juuri tuolla itäisellä linjalla. Mutta miksi tontiltamme olisi nostettu savea tai valmistettu tiiliä? Rakennettiinko ladon alla oleva navetta omista tiilistä (muita tiilirakennuksia ei tontia ole)? Navettaosan tiiliseinää on rakennettu ainakin kahdessa vaiheessa, ensin on tehty rinnettä vasten oleva suorakaiteen muotoinen tila, johon on sitten myöhemmin jatkettu kanakopin (ent. talli?) tiilinen ulkoseinä. Vanhemmassa osassa kaikki tiilet on ladottu poikittain, jotta seinä on saatu mahdollisimman paksuksi, kun taas kanankopin ulkoseinän tiilet on ladottu uudempaan tyyliin pitkittäin juokseviksi. 

Kuva 4: Kivimuuria tontin länsirajalla

Vuonna 1772 valmistuneen Vihdin kirkon tiilien lyöminen aloitettiin kymmenisen vuotta ennen kirkon rakentamista. Valmistettiinko tiilet eri puolilla Vihtiä savialueiden luona? Vai löytyisikö jokin selitys tiili-kivikasoille sitä kautta, että tilamme länsirajan tuntumassa on vuosina 1911-1956 kulkenut Ojakkala-Olkkala Junanrata, jota pitkin on muun muassa kuljetettu savea Olkkalan tiilitehtaan tarpeisiin (Ks. esim. http://goo.gl/iPhbfd, https://goo.gl/M1HcWw ja http://vaunut.org/kuva/103171?s=1)? Tontin länsirajalla, lähellä 1960-luvulla purettua rataa, on kiviröykkiö, pätkä kivistä kasattua aitaa tai muuria ja kuoppa. Kuopan liepeiltäkin löytyi tiilensiruja. Mistä on kyse? Vihdin museon amanuenssin mielestä tiilenvalmistus tiilitehtaan piikkiin kuullosti uskottavalta, mutta hän ei löytänyt mitään mainintoja asiasta.

Kuten näkyy, eksyin melkoisen kauas modulimme ydinteemasta eli monimuotoisuudesta. Joka tapauksessa lienee selvää, että tällaisellakin pienellä paikalla keskellä korpea voi olla oma mielenkiintoinen historiansa, joka on osittain luonnon, osittain ihmisten muokkaamaa, ja asiallinen viljely- tai hoitosuunnitelma vaatii paikan historiaan perehtymistä. Tähän mennessä inventoimani kasvit ja muut eliöt kertovat rehevästä, ravinteikkaasta maasta ja lajirunsaasta kasvikannasta, jossa on runsaasti osviittaa ihmisten läsnäolosta, yrteiksi ja ruuaksi sopivia luonnonkasveja sekä rikas hyönteiskanta.

Jos täältä sattuisi löytymään jotakin historiallisesti hyvin merkittävää, se tuskin olisi katastrofi viljelysuunnitelmieni kannalta, sillä haaveeni ja tarkoitukseni on rakentaa tontille metsäpuutarha, joka on lempeä jo olevalle ympäristölle ja sopeutuu siihen mahdollisimman hyvin.

Kuva 5: Peurojen niitty

Tarja Kankkunen 2.8.2016

Lähteitä:

11 km pässinrataa: Ojakkala-Olkkala 100 vuotta. http://goo.gl/ZfQvNy

Forsius-Nummela, Johanna 1994. Vihdin maisemahistoriallinen selvitys, raportti. Ote sivulta http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/nummela/hannankatu/ancylus.htm

Hamari, Risto.  Elämäntapa luo kasvimaailmaa. Suomen Tammi. http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/02_elamantapa.htm

Laki vuokra-alueiden lunastamisesta,135/1918. Suomen asetuskokoelma. http://www.mlang.name/arkisto/torpparilaki.html

Moberg, K. AD. 1889. (Suom. F. G. Bergroth). Kertomus karttalehteen nro 5, Vihti. Suomen Geologinen tutkimus. SKS. http://tupa.gtk.fi/kartta/geologinenkartta200/sgs_005_s.pdf

Museovirasto: Tiilen historiaa Suomessa. http://www.nba.fi/tiili/index.htm

Niukkanen, Marianna 2009.  HISTORIALLISEN AJAN KIINTEÄT MUINAISJÄÄNNÖKSET tunnistaminen ja suojelu. Museovirasto, rakennushistoriallinen osasto. http://www.nba.fi/fi/File/685/rho-historiallisen-ajan-kii.pdf

Olkkala-Ojakkala rautatie https://fi.wikipedia.org/wiki/Ojakkalan%E2%80%93Olkkalan_rautatie

Pietilän Ylitalon perintötilusten kartta: Kotkaniemi_04966_N-o_2_Ylitalo_RN-o_2-26-29_lohkominen_1.jpg. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=22338483