Geneettinen monimuotoisuus: Seurantakasveina maatiais -härkäpapu ja -porkkana kasvukaudella 2016

Osana Geneettinen muuntelu 2016- kesäkurssia tehtävään valittiin ohjeen mukaan kaksi viljeltävää maatiaiskasvia, joita tuli havainnoida kasvukauden aikana. Siemenet oli hankittu keväällä 2016 Helsingin messukeskuksen Puutarhamessuilta Maatiainen ry:ltä. Porkkana (Venäläinen maatiaiskanta) kylvettiin huhtikuussa syviin taimikennoihin, joissa oli riittävästi ’maavaraa’, jolloin juuren on tarkoitus pysyä suorana mahdollisimman pitkään taimikasvatuksen aikana. Myöhemmin porkkanan taimet kylvettiin 15 litran saviruukkuun, koska ensin keväällä avomaalle istutetut porkkanan taimet nuutuivat nopeasti voimakkaan säteilyn, lämpimän ilman ja kuivan ilman vaikutuksesta. Härkäpavun (’Paukkusen papu’) siemeniä (50g) liotettiin (16.5.2016) noin vuorokauden verran vedessä ennen kylvöä avomaalle. Satoa papuina (siemeniä) kerättiin noin 400 grammaa.

Maan väkevyys tuntui pysyvän jonkinverran alhaisella tasolla eikä lannoitteena käytetty pitkävaikutteinen Osmocote lannoiteseosta levitetty ehkä riittävästi. Osmocoten vaikutuksen hitaus tuli yllätyksenä eikä siinä tuntunut olevan samanaista 'potkua' kuin esim. orgaanisella kanan- tai hevosenlannalla. Toisaalta sen hinta on korkeampi verrattuna normaalisti imeytyviin lannoitteisiin, jolloin käyttömäärän mahdollinen lisääminen ei ainakaan vähennä kustannuksia. Näin ollen kesäkuussa aloitettiin myös kastelulannoitus yleisesti kuluttajalle myynnissä olevalla veteen liukenevalla lannoitteella, jota kasteltiin noin viikon välein etenkin sadekausina, jolloin maasta usein huuhtoutuu ravinteita.

HÄRKÄPAPU

Vicia faba ’Paukkusen papu’

50 g siemeniä

Parikkalassa elvytetty maatiaispapukanta, joka on alun perin peräisin Savitaipaleen Paukkusen kylästä.

Pienehköt/keskikokoiset, tummat/violetit pulleat siemenet. Korkeus 100-120 cm.

Kylvö toukokuussa. Taimet kestävät hallaa. Siemenväli 10-15 cm, riviväli 20-25 cm. Kasvi houkuttelee mesipistiäisiä.

Maatiaiskanta, Maatiainen ry 2016

Kuvassa 50 g Härkäpapu ’Paukkusen papu’ likoamassa muoviastiassa ennen kylvöä. Taustalla näkyy muita kevään istutuksia odottavia kotikutoisia taimia

Härkäpapu (Vicia faba) on vanhimpia maailmassa käytettävistä viljelykasveista, jota on luultavasti viljelty jo yli 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Maan laadusta riippuu kuinka kookkaaksi ja satoisaksi kasvi kasvukaudella muodostuu. Suotuisissa oloissa siemenestä nousee jopa neljä tai viisi vartta. Tanakkavartinen ja pysty kasvutapa harvoin tarvitsee tukea toisin kuin monet muut palkokasvit. Tosin nimestään huolimatta tieteellisesti härkäpapu ei ole papujen sukua (Phaseolus) vaan virna (Vicia).

’Paukkusen papu’ kukassa heinäkuun alussa. oikealla puolella näkyy pensaspapua

Ensimmäinen lähdetieto härkäpavusta Suomessa on vuodelta 1324, jolloin Maunu Ladonlukko määräsi maksettavaksi ’talonpoikaispavun’ viljelemisestä kymmenykset kirkolle. Härkäpavun viljely Suomessa on alkanut kuitenkin jo 600- luvulla, jolloin se oli etenkin perunan ja myöhemmin myös vihreän herneen tuloon saakka hyvin suosittu viljelykasvi. Viime vuosina härkäpavun viljelyn suosi on jälleen kasvanut, mutta sitä viljellään enimmäkseen rehuksi korvaamaan tuontisoijaa, jonka markkinahinta maailmalla on noussut. Maailmalla härkäpapu on edelleen etenkin köyhän väestönosan tärkeää proteiinin lähdettä.

Härkäpapua on jalostettu ainakin 1960- luvulta alkaen, kun käytettiin Parikkalan Tyrjän kylästä olevaa papukantaa risteyttämällä se etiopialaisen maatiaispavun kanssa, jolloin syntyi rehupapulajikkeet ’Ukko’ ja ’Kontu’. Virossa on jalostettu muun muassa lajike ’Jõgeva’. Aiemmin erilaisia papukantoja on Suomessa ollut useita erilaisia, koska omaa siementä on kylvetty jopa monien sukupolvien ajan. Nykyään on esimerkiksi kokonaan hävinnyt musta, pienisiemeninen, matalakasvuinen ja todella satoisa härkäpapu. Myös niin kutsutun ’hevospavun’ kaltaisten lajikkeiden suosio on huono, etenkin maun ja rakenteen johdosta, mutta myös kuivaamiseen tarvittavan energian määrä vaikuttaa viljelijän tekemään lajikevalintaan.

Yleisimmät kasvitaudit härkäpavulla on harmaahome (Botrytis cinerea), pahkahome (Sclerotinia sclerotiorum), suklaalaikku (Botrytis fabae), pavun mosaiikkivirus ja pavun keltamosaiikkivirus. Tuholaisista yleisimmät ovat juovahernekärsäkäs (Sitona lineatus), hernekirva (Acyrthosihon pisum) ja hernekääriäinen (Cydia nigricana). Tosin Suomessa härkäpavua ei tuholaiset merkittävästi vaivaa. Alkukesällä papurivit voidaan harata tai kitkeä muutamaan kertaan.

Härkäpavulla sato korjataan usein tuoreena kun palot ovat vielä vihreitä, mutta vasta ruskeina mikäli kerätään siemensatoa. Laajemmilta peltoalueilta voi lyhteet puida puimakoneella tai leikkuupuimurilla. Puinnin jälkeen pavunvarret ja tyhjät palot voidaan syöttää lehmille. Kuivatut pavut säilyvät parhaiten kylmässä ja ne on liotettava yön yli ja ryöpättävä ennen käyttöä tai rokan keittoa. Tuoreita papuja ei tarvitse liottaa.

Kuvassa elokuun alussa tuorekäyttöön valmiita palkoja korjattavaksi

Palkojen kokoa suhteessa 50 sentin kolikkoon

Maatiaiskannat Suomessa jakautuvat tummanvioletteihin, ruskeisiin ja kellertäviin vaaleisiin väreihin ja voivat olla kokoluokaltaan keskikokoisia tai pienempiä. Suurikokoiset kannat ovat harvinaisempia. Myös eri kantojen sadon ajoittuminen ja maku vaihtelevat merkittävästi. Härkäpapu voidaan kylvää jo suhteellisen aikaisin keväällä, koska se ei ole hallanarka.

Eri värisävyt erottuvat pavun kypsyysasteen mukaan. Muoto pavuilla on melko pullea

Noin 20 minuutin keittämisen jälkeen papujen kuoren väri muuttuu olennaisesti

’Paukkusen pavussa’ on hyvä, suhteellisen neutraali maku ja hieman hernemäinen maanläheinen aromi. Pehmeä sisus, rapsakka kohtalaisen paksu ja hieman sitkeä kuori. Maku täyteläinen, ruokaisa ja hieman jauhoinen.

PORKKANA

Kesällä 2016 Helsingissä koekasvina oli myös Maatiainen ry;n vanha Venäläinen maatiaiskanta porkkanasta, jonka siemenistä kasvatettiin taimet istutettavaksi saviruukkuun. Vaikka kasvualustana toimi hyvin huokoinen puutarhamulta/turvesekoitus, niin lopputuloksena ilmeni porkkanan taimikasvatuksen haasteellisuus.