Luonnossa retkeilyä DNA:n toivossa

Luonnossa retkeilyä DNA:n toivossa

Yhtenä Geneettinen monimuotoisuus-moduulin tehtävänantona oli yhteistyöprojekti Luken kanssa, jonka tarkoituksena oli kerätä lehti- ja pähkinänäytteitä luonnonvaraisista ja/tai vanhoissa puutarhoissa kasvavista Euroopanpähkinäpuupensaista geenivaratutkimusta varten.

Asun itse Kangasalla ja työpaikallani, Suomatkan tilalla on esiintymä pensaista, joten tästä sainkin kipinän osallistua tehtävän tekoon. Kohteita tarvittiin kuitenkin kolme, joten toiset kaksi löytyvät myös kätevästi Lasse Kososen vinkkaamina Kangasalta Pähkinäkallion luonnonsuojelualue ja Nokialta Hakavuoren luontopolku, jonka päässä on suojeltu pähkinälehto.

Kohteista tuli käydä keräämässä kesä-heinäkuun aikana lehtinäytteet ja myöhemmin syksyllä pähkinöitä.

Lehdet tuli kerätä pieniin minigrip-pusseihin (jokaiselle lehdelle omansa), siten että se käärittiin kostean talouspaperin sisään ja laitettiin talteen viileään kylmäkassiin ja ennen postitusta vielä jääkaappiin, jotta ne säilyisivät mahdollisimman tuoreina Lukelle asti. Pensaat tuli valita sen mukaan, että niissä näkyisi jo pähkinöiden alkuja ja että ne eivät olisi aivan vieretysten. Aivan kirjaimellisesti en valitettavasti tätä ohjeistusta pystynyt noudattamaan, sillä pensasesiintymät kohteissa eivät olleet kovinkaan suuria ja alueilta piti saada 20 eri pensaan lehti-/pähkinänäytteet.

Välineistöä lehtien keruuseen; talouspaperia, suihkepullo, nimilaput, kylmälaukku...

Pensaisiin laitettiin myös merkinnät, johon kirjattiin kohteen nimi ja Luke, pensaan numero (1-20), sekä keruun päivämäärä. Näin pensaat olisi jatkossakin pähkinöitä hakiessa helpompi tunnistaa. Pensaiden tarkka sijainti (GPS) laitettiin myös ylös.

Kohteiden pensaat olivat selvästi eri kuntoisia. Suomatkan pensaat vaikuttivat kaikista elinvoimasimmilta ja muistuttivatkin pensaita (reheviä ja paljon oksia joka suuntaan), kun taas Hakavuoren pensaat olivat kasvaneet hyvin korkeiksi ja puumaisiksi (mikä omalta osaltaan vaikeutti lehtinäytteiden keräämistä). Pähkinäkallion pensaat taasen kasvoivat metsässä muiden puiden varjostamina, joten ne vaikuttivat jopa "kitukasvuisilta" Suomatkan ja Hakavuoren pensaisiin verrattuna.

Suomatkan tila

Hakavuoren pähkinälehto

Pähkinäkallio

Jää siis nähtäväksi millaisen pähkinäsadon näistä kohteista saa kerätyksi!

Ainakin kokemuksena tämän tehtävän toteuttaminen kaiken kaikkiaan on ollut mielenkiintoinen ja mahtavan kaunista luontoa on saanut samalla ihastella. Jokaisessa kohteessa vierähti noin parisen tuntia, kun kirjasi ylös pensaan sijainnin, kiinnitti merkkilaput ja pakkasi lehdet huolella mukaan.

(P.S. Pähkinöitä löytyi hyvät määrät Suomatkan ja Hakavuoren lehdoista. Kaupanpäällisiksi Hakavuoresta lähti myös kourallinen hirvikärpäsiä matkaan, kun pieni kaurilauma juoksenteli metsikössä)

Kesälampaiden pitoa jo viisitoista vuotta

Kaikki alkoi vuosi vanhan ränsistyneen tilan hankkimisen jälkeen, kun vanhempani kyllästyivät ainaisiin pihatöihin. Edellisen omistajan aikaan paikat olivat siistejä, nurmikko aina tasaista ja marjapensaat reunustivat pihatietä. Mutta siitä on nyt aikaa jo yli kuusikymmentä vuotta. Viidessäkymmenessä vuodessa hyvin hoidetusta pihasta tuli mäntytaimikko, pensaat villiintyivät ja levisivät, rakennukset rapistuivat ja luonto löysi tiensä sisään.
Ensitöikseen tilan ostamisen jälkeen päärakennuksen edusta siivottiin ja rakennus kunnostettiin. Pihaa raivattiin raivaussahalla ja moottorisahalla. Kannot kaivettiin ylös ja maa jyrsittiin. Tasaiselle maalle kylvettiin nurmea. Seuraavana vuonna hankittiin ensimmäiset lampaat.

Kaksi uuhta ja kolme pässikaritsaa muuttivat meille kesäkuun alussa vuonna 2001. Uuhet vietiin takaisin lampurille, kun karitsat olivat tarpeeksi vanhoja pärjäämään omillaan. Aitojen tekemisessä oli kova työ, mutta se kannatti. Lampaat hoitivat ilmaiseksi päärakennuksen vieressä kasvavaa vielä raivaamatonta pusikkoa ja antoivat paljon kaivattua aikaa tehdä muita töitä. Kolme pientä pässiä olivat helppohoitoisia, ainoastaan vedestä ja kivennäisistä piti huolehtia. Lampuri sanoi, että suojan voi tehdä vaikkei ne sinne mene. Nykyäänhän on eläinten hyvinvoinnin takia säädetty pakollinen suoja tai katos. Syksyn tullen pässit olivat kasvaneet, piha oli siistimpi ja männyt helpompi harventaa. En muista mitä pässeille kävi, varmasti menivät teuraaksi ja syötiin ne pääsiäisenä. Mutta eihän sitä kahdeksan vuotialle sanota, että "sä syöt muuten Päkää."

Seuraavat kymmenen vuotta hankimme lampaat samasta paikasta. Vanhalta emännältä muutaman kilometrin päästä. Ei tietoakaan mistään rokotuksista tai virallisista papereista. Normaaliin auton peräkärryyn viritettiin aitaelementeistä seinät, kärryyn pari paalia ja uuhet pässeineen perään. Ja välillä tyttökin kun autoon ei mahtunut sisälle. Oli varmaan ohiajaville autoilijoille huvittava näky, määkiviä lampaita ja tyttö aidalla kehystetyssä peräkärryssä tien päällä. Aina syksyn tullen pässit teuraaksi ja pakastimeen. Pihaa raivattiin sitä mukaa kun lampaat söivät siistiksi.

Viimeiset viisi vuotta olemme hankkineet pässimme muualta, sillä vanha rouva joutui luopumaan lampaistaan iän alkaessa painaa. Isoisä ilmoittautui viralliseksi lampaankasvattajaksi, nyt lampaista tehdään viralliset paperit, rokotukset ja muut lääkitykset tarkistetaan ennen kärryyn lastaamista. Kuljetuksessakaan ei enää käytetä normaalia peräkärryä, vaan hevoskärry on todettu erittäin toimivaksi. Pihan raivaus lopetettiin muutama vuosi sitten, lampaat ovat tehneet silti hyvää työtä vähentämällä nurmikon leikkuun tarvetta. Seuraava urakka on perinnemaiseman kunnostaminen laitumeksi. Alkuraivaus ja harvennusta on jo tehty, vielä on odotettava, että lampaille myrkylliset kasvit häviävät torjunta-aineiden ansiosta, ennen kuin lampaat voi tulevina kesinä päästää laiduntamaan.


 Tästä kesästä kiittäen, Gusse ja Manu

Linnés Råshult kulttuurireservaatti

European Federation of City Farms (EFCF) järjestämällä kongressimatkalla Etelä-Ruotsiin vietettiin aurinkoinen iltapäivä Råshultin kultturireservattiin tutustuen.

Råshult

Råshult on Carl von Linnéen syntymäkoti Etelä-Ruotsissa. Råshult on 42 hehtaaria suuri maalaismiljöö, jossa tunnelma on kuin askel menneisyyteen. Niityillä kiemurtelevat polut ja aidat kulkevat samoilla linjoilla kuin 1700-luvulla. Pelto- ja puutarhatyöt tehdään edelleen vanhoja työtapoja kunnioittaen ja viljelyksessä on vanhoja ruis- kaura ja pellavalajikkeita.

Päärakennus ja pihapiiriä.

Råshultin pihapiiri on jaettu eri käyttötarkoituksessa oleviin puutarhoihin, jotka ovat alueperin Carlin isän Nilsin suunnittelemia. Nils oli hyvin kiinnostunut kasvitieteistä, lääkekasvien käytöstä ja kukkien kauneudesta. Eri puutarhat onkin suunniteltu näiden intohimojen mukaisesti; Lustgården, Kålgården, Humlegården, örtagårde ja Carls trägård. Puutarhojen kasvit on valittu huolella ja ne edustavat pääosin paikallista alkuperää olevia lajikkeita. Yrttipuutarhassa viljellään paljon lääkekasveja, joita aikanaan käytettiin alueen asukkaiden vaivojen parantamiseen.

Råshultissa on viljelyksessä paikallista alkuperää olevat humalat. 

Pylväissä kasvavat humalat ovat 3-4 metriä korkeita.

Päärakennuksen vieressä on Nilsin vaimolleen rakkauden lahjana rakennuttama Lustgården.  

Puutarhassa pidettiin  aikanaan puutarhajuhlia ympäristöstä nauttien.

Råshult on ollut kulttuurireservaatti vuodesta 2002 alkaen. Paikkaa ylläpitävän Stiftelsen Linnés Råshult tarkoituksena on säilyttää ja ylläpitää paikkaa, jossa voidaan näyttää miten ihmiset ovat hyödyntäneet luonnonantimia ja olosuhteita toimeentulossaan 1700-luvulta lähtien. Alueella vaalitaan myös luonnon monimuotoisuutta ja ylläpidetään vanhoja vilja- ja puutarhakasvilajikkeita.

Carl von Linné (Carolus Linnaeus): Systema Naturae (ensimmäinen painos 1735)

Linné järjesti luomakunnan lajit, eläin- ja kasvikunnan, sisäkkäisiin lokeroihin: luokkiin, lahkoihin ja sukuihin. Joka luokassa oli yksi tai useampia lahkoja, joka lahkossa yksi tai useampia sukuja ja joka suvussa yksi tai useampia lajeja. Löytyipä uusia lajeja miten paljon hyvänsä, ne voitiin ja voidaan edelleen, sijoittaa kukin omaan lokeroonsa.

Järjestelmässä annettiin jokaiselle lajille kaksiosainen mutta yksiselitteinen nimi, jonka alkuosa viittasi sukuun, loppuosa lajiin. Nimet olivat latinankielisiä, koska latina oli tuohon aikaan oppineiden yleinen kieli. Esimerkki nimeämisestä; koiran suku on Canis, ja sen lajeina muun muassa koira (Canis familiaris), susi (Canis lupus) ja kettu (Canis vulpes).

Sukuja ja lajeja on myöhemmin yhdistelty ja pilkottu monin tavoin, mutta periaate on yhä voimassa. Kasvitieteilijät pitävät nimistön lähtökohtana Linnén teosta Species Plantarum (1753), jossa kaksiosainen nimistö esiintyi ensimmäisen kerran, eläintieteilijät puolestaan Systema Naturaen kymmenettä painosta (1758).

Itse Carl von Linnée kertomassa elämäntarinaansa.

Tutustu tarkemmin Råshultin toimintaan http://www.linnesrashult.se

Kuvat: Mari Luukkonen

Systema Naturae lähdeteksti http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/linn_jarjesti_luonnon